Moottorikelkka- ja huskysafarien lisäksi Vuokatissa voi talvella lähteä muillekin safariretkille. Vuokatissa on lisäksi tarjolla esimerkiksi maisema-, maastoauto-, mönkijä- ja lumikenkäsafareita. Vuokatin safareilla ja saat kokea talvisen seikkailun luonnon keskellä.
Alueen parhaat oppaat sekä tarvittavat harrastusvälineet ovat käytössäsi Vuokatissa. Erikokoisille ryhmille, esimerkiksi työporukalle, järjestetyt safarit ovat huippusuosittuja. Safari voi kestää muutaman tunnin tai usean päivän, joiden aikana majoitusmahdollisuudet ovat loistavat. Jos olet kiinnostunut vain rennosta yhdessäolosta ja makuhermoja hellivistä aterioista, esimerkiksi Savottailta Kammilla tai metsäleirin saunajuhlat ovat sinun juttusi. Mikäli et ole vielä tutustunut poroihin, voit nähdä myös niitä Vuokatin seudulla. Muun muassa porot Väinö ja Viljo odottelevat sinua jo innolla.
Vauhdin ystäville safarivalikoima on laaja. Maastoautosafareilla kysytään tiimin yhteishenkeä erilaisten selviytymiskisojen merkeissä. Lisäksi Vuokatissa voi harrastaa kartingia talvellakin. Jääradalla voit osoittaa olevasi Mika Häkkistäkin parempi kuski tai muodostaa oman formulatallisi ja kisata muita ryhmiä vastaan.
Lumikenkäsafaria varten saat lumikengät ja tarvittaessa opastusta niiden käyttöön ja oikeanlaiseen kävelytekniikkaan. Ensin noustaan Vuokatin rinteiden maisemahissiin, joka vie hetkessä vaaran huipulle. Sieltä aloitetaan huikeaa maisemareittiä pitkin kävely hiljalleen nautiskellen tai reippaasti kuntoillen
Vuokatissa järjestetään myös retkiä maatilalle ja maisemaretkiä esimerkiksi vaaroille.
Vuokatinrinteet
Sotkamo-Vuokatti Latuinfo
kertoo ajantasaisen latutilanteen Vuokatissa ja Sotkamossa.