Loman aikana Sotkamon ja Vuokatin alueella voi vierailla myös museoissa. Sotkamon kunnan historia on koottu vanhaan makasiinimuseoon ja vanhaan talomuseoon voi tutustua Sumsalla.
Sotkamon alueen historia on esillä Sotkamon kirkonkylän tuntumassa sijaitsevassa makasiinimuseossa. Entisessä kruununmakasiinissa sijaitseva museo kertoo Sotkamon tarinaa aina esihistoriasta nykypäivään asti. Museon on avattu jo vuonna 1951 ja siellä on noin 800 esinettä.
Sumsalla, noin 25 kilometrin päässä Sotkamon kirkonkylästä, sijaitsee Tervajärven talomuseo. Museoon kuuluu vanha asuinrakennus, kaksi aittaa sekä luhti. Museo on sisustettu siten, että se kuvaa taloa 1950-luvun alkaessa. Tila on ollut saman Heikkisen suvun omistuksessa jo 1600-luvulta lähtien. Talomuseo on avattu vuonna 1984.
Vuokatinrinteet
Sotkamo-Vuokatti Latuinfo
kertoo ajantasaisen latutilanteen Vuokatissa ja Sotkamossa.