Vuokatissa pääsee luonto-safareille myös kesällä. Kesäisin Vuokatissa suomalaisten ja ulkomaalaisten matkaajien suosikkina ovat jo pitkään olleet eksoottiset safarit Vuokattin ja Kainuun huikeissa metsissä ja vesistöissä. Tarjolla on esimerkiksi koskikalastusta Myllykoskella, räätälöityjä kanoottiretkiä, kartingia sekä mönkijöillä ajelua Vuokatin vaativissa maastoissa.
Kalastussafareilla sinun ei tarvitse huolehtia kuljetuksesta eikä kalastusvälineistä ja -luvista. Esimerkiksi koskikalastusretki Myllykoskelle alkaa Vuokatista autolla ja jatkuu huimalla venekyydillä. Lohta voi narrata oppaan ohjeiden avulla kosken rantapenkalta virvelöiden. Kalastuksen päätteeksi rentoudutaan kalakämpässä, nautitaan loimulohiateriasta ja rantasaunasta, jonka lauteilla on vuosien saatossa kuultu melkoisia kalajuttuja.
Kanoottisafarit ovat kesäisin monen mieleen. Asiakkaiden toiveiden mukaisesti räätälöidyillä kanoottireiteillä on vaativuudeltaan eritasoisia koskia. Kanoottisafarin aikana eteen tulee yllättäviä elämystehtäviä, joista on suoriuduttava kunnialla.
Kesäisin pääset myös antamaan oman tiimisi kanssa hanaa karting- ja maastoautoille sekä mönkijöillä Vuokatin vaativissa maastoissa. Ajaminen pitkospuita pitkin, huimat nousut ja kutkuttavat laskut kysyvät tiimihenkeä. Safarien yhteydessä voi myös osallistua leikkimieliseen erätaitokilpailuun.
Tutustu kesäsafaritarjontaan ohjelmapalveluyritysten sivuilla.
Vuokatinrinteet
Sotkamo-Vuokatti Latuinfo
kertoo ajantasaisen latutilanteen Vuokatissa ja Sotkamossa.